Yhteystietoja | Contacts

Johdanto

Kuvataiteilija Jaakko Mattilan ja mediataiteilija, prof. Jussi Ängeslevän teos Pylväsvuo sisältää viisi polarisaatiokalvoja ja maalaismaiseman esineitä yhdistävää osaa. Teokset sijoittuvat Pylvään kylälle, Ängesleväntien varteen. Pylväsvuo on valmistunut läheisessä dialogissa alueen asukkaiden kanssa ja kyläläisten muistot ovat inspiroineet taiteilijoita. Pylväsvuo on osa Pohjavirta-hanketta, jonka teokset ovat lahja Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahastolta sen oman toiminta-alueen asukkaille. Ylivieskan kaupunki otti teoksen vastaan elokuussa 2015. Vuosina 2014-2015 toteutettu Pohjavirta-hanke juhlisti vuonna 2014 Suomen Kulttuurirahaston 75-vuotista toimintaa ja vuonna 2015 Pohjois-Pohjanmaan rahaston 40-vuotista taidelahjoitusten perinnettä.

Video

Kartta

Peltoikkunat

Sillankaide

Traktorin rengas

Maitokärry

Himmeli

Pylväsvuosta

Making Of

Pressi